Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Radiojumalanpalvelukset

Sunnuntai 10.4.2011 klo 21:16 - AA


 On hienoa, että joka sunnuntai radioidaan jumalanpalvelus jostain päin Suomea. Ole kuunnellut ja iloinnutkin joidenkin seurakuntien saarnoista. Ainut, mikä on alkanut vaivata viimeaikoina, on se valtava musiikin ja esiintyjien määrä. Tuntuu että haalataan kaikki musiikki, mitä paikkakunnalta löytyy. Joskus ei tiedä kuorojen yrittäessä laulaa sellaista kantaattia, johon heidän voimavaransa ei yllä, nauraako vai itkeä.

Onnistuneitakin juttuja toki on, vaikka veisuu jää vähemmälle.

Saarnat ovat lyhentyneet ja juuri, kun pappi on päässyt asiaan, se yhtäkkiä loppuu. Syy ei ole pelkästään siitä musiikista ja kuorojen määrästä. Kun radioitaviin jumalanpalveluksiin sisällytetään ehtoollinen, niin kiirehditään ja näin Sanan osuus jää liian lyhyeksi. Monet vanhat ihmiset, jotka tarvitsisivat ennen kaikkea Jumalan Sanaa, eivät saa sitä.

Lisäksi liturgisia osuuksia lauletaan liikaa. Usein se on piipitystä enemmän kuin jykevää resitointia.  Usein nämä kaikki vie huomion muualle.

Ehdotan, että radiojumalanpalvelukset olisivat sanan jumalanpalveluksia. Emme voi olla kuitenkaan osallisia ehtoolliseen, jossa emme saa Kristuksen ruumista emmekä verta anteeksiantamukseksemme.

Toivon kuitenkin voivani osallistua aitoon seurakunnan messuun läsnäolollani mahdollisimman useasti.

Muuten palasin juuri Lappeenrannan Kamarikuoron hienosta konsertista Lappeenrannan kirkossa. Kuoro soi niin kauniisti, että ihan mieleen koski. Tämä kai todistaa sen että en ole musiikin vastustaja vaikka en olekaan sen suurkuluttaja.

Avainsanat: messu, jumalanpalvelus, konserttti


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini