Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Pyhän maan kaksi järveä

Keskiviikko 27.10.2010 - Arto Auranen

Kaksi järveä.
Genesaretinjärveen laskee Hermonin ja Libanonin vuorilta paljon puroja ja joki. Siitä vedet laskevat Jordanjokea myöten Kuolleeseenmereen. Näiden kahden järven ympäristö on ihan erilainen. Genesaretinjärven ympärillä on elämää, kaupunkeja ja järvessä on kaloja. Ympäristö on vehmasta ja siellä liikkuu paljon ihmisiä. Jeesuskin kulki tämän järven rannalla ja kohtasi ihmisiä.
Kuolleenmeren ympärillä ei ole elämää eikä kaupunkeja ei kasvillisuutta. Vain turistit käyvät kellumassa järven suolaisessa vedessä. Heille sanotaan, että siinä ei voi oikein uida ja suolasta varoitetaan, ettei se mene silmiin eikä jää iholle.

Mistä tämä valtava ero johtuu, vaikka raikas vesi virtaa molempiin järviin. Kuolleessameressä ei ole laskujokea. Se pidättää kaiken veden itsellään ja haihtumisen ansiosta kaikki mineraalit ja suola jäävät järveen. Sen sijaan Genesaretinjärvi luovuttaa kaiken saamansa veden eteenpäin pitkin Jordanvirtaa.

Miksi kirjoitan näistä kahdesta järvestä. Ne kertovat minulle hengellisen elämän tärkeästä puolesta. Jos pidämme kaikki ne lahjat, jotka olemme Jumalalta saaneet itsellämme, me muutumme itsekkäiksi ja omahyväisiksi. Käytämme lahjat vain omien tarpeidemme tyydyttämiseksi, olemme kuin kuollut meri. Saatamme jopa muuttua katkeraksi ja suolaiseksi. Meidän lähellämme ei ole hyvä olla. Kerromme elämästä ja seurakunnasta kaiken sen, mikä on pielessä. Etsimme elämästämme enemmän kielteistä kuin myönteistä.

Tänä aikana ihmiset kaipaavat erityisesti evankeliumia, ilosanomaa siitä, mitä Vapahtajamme on tehdyt puolestamme. Kun viemme ilosanomaa eteenpäin raikkaana ja virkistävänä, iloisina ja elämänmyönteisesti, olemme Genesaretinjärven kaltaisia. Ehkä silloin lähellämme viihdytään ja meillä on enemmän ystäviä. Kaikesta annamme kunnian Jumalalle, joka valaa rakkauttaan jatkuvasti meidän ja läheistemme parhaaksi.


Arto Auranen
www.auranet.fi/arto

Kommentoi kirjoitusta.